TAKO-matkalaskutusohje 2020


TAKO-matkalaskut 2020

 

Poolikokouksiin osallistuvien matkakulut korvataan valtion matkustussäännön mukaan. Majoituskuluja ja päivärahoja ei makseta, ei myöskään lounasruokailuja eikä kahvitarjoiluja. Oman auton käytöstä on laskutettava julkisen kulkuneuvon taksan mukaan.

Laskujen maksaja on vuonna 2020 Satakunnan Museo/Porin kaupunki

 

 

Matkalaskutusohje:

- poolikokouksiin maksetaan TAKO-verkoston tuella kaksi matkaa / museo / pooli / vuosi
- tämä tarkoittaa sitä, että esim. jos museo on mukana kahdessa poolissa niin TAKO maksaa vuodessa neljä matkaa, kolmessa kuusi matkaa jne.    

- tämän lisäksi kustannetaan 4.poolin ohjausryhmän matkoja kaksi / vuosi
- 4.poolin työryhmien kokouksiin maksetaan myös kaksi matkaa / museo / alatyöryhmä / vuosi
- TAKO-seminaareihin osallistumiseen ei myönnetä matkustustukea
- jos poolikokous pidetään seminaarin yhteydessä, matkustustuki voidaan myöntää
- osallistujat laskuttavat matkat kaksi kertaa vuodessa: ennen kesäkuuta tehdyt matkat laskutetaan
1.–15.6. ja loppuvuoden matkat 15.–30.11. Satakunnan Museolta. Huomaa muuttunut ajankohta loppuvuoden laskuille!
- matkalaskuun on merkittävä eräpäivä

- matkalippuja ei tarvitse lähettää laskun liitteenä, mutta ne tulee säilyttää tositteena

- matkalaskun viitetiedoissa tulee näkyä seuraavat tiedot: Poolin numero ja kokouksen päivämäärä sekä kokouksen numero esim. 1/2020


Laskutustiedot:

Ensisijainen laskutustapa on verkkolaskutus:

Verkkolaskuosoite = OVT-tunnus: 003701373239 
Porin kaupunki/Satakunnan Museo, Ostolaskut, PL 301, 28601 Pori. Tilausviite T47-5241. 

Jos toimittajan verkkolaskun välittäjänä toimii operaattori, toimii välittäjänä Basware BAWCFI22
Jos puolestaan pankki, välittäjänä toimii Osuuspankki OKOYFIHH
 
Porin kaupungille voi tehdä verkkolaskuja Baswaren maksuttoman toimittajaportaalin kautta 
https://portal.basware.com


Toimittajaportaalin käyttäjäksi rekisteröidytään osoitteessa 
https://portal.basware.com/open/Porin_kaupunki 


Mahdolliset paperilaskut:

Porin kaupunki
Satakunnan Museo, Ostolaskujen käsittely
PL 301
28601 PORI 
Tilausviite aina mukaan: T47-5241



Lisätietoja:
sirpa.saarinen@pori.fi / johanna.jakomaa@pori.fi

TAKO-matkalaskut 2020

Päivitetty 7.2.2020