Muuttuuko metsuri ja mihin suuntaan?
Hyvinvarusteltua laadunvalvontaa
Miten metsätyö on muuttunut koneellisen metsätyön aikakaudella? Oikea henkilö vastaamaan on lieksalainen Klaus Oinonen (s. 1955), joka lähti metsätöihin heti kansakoulun suoritettuaan. Paljon on muuttunut 1970-luvun alkupuolelta, kun työt tehtiin vielä moottorisahalla. Puunkaadon hoitavat nykyisin enimmäkseen monitoimikoneet eli motot. Metsänhoitotyö tapahtuu vielä vanhaan malliin, kesäaikaan istutetaan taimia ja perataan metsää raivaussahalla. Oinosen työnkuvaan laajemman toimenkuvan metsurina Metsähallituksen Lieksan tiimissä kuuluu perinteisen metsurin työn rinnalla paljon metsäsertifikaatin vaatimaa laadun tarkkailua. Niinpä hän kiertää tarkistamassa esimerkiksi raivausalueita ja käy mittaamassa helikopterista levitetyn lannoitteen tasaista jakautumista. Kriteerien ja seurannan avulla varmistetaan, että metsien kestävän käytön perusteet toteutuvat.
Takana ovat ne ajat, kun savotoilla asuttiin kuukausia peräjälkeen. Vaikka päivät voivat edelleen olla pitkiä, tullaan aamulla autolla kohteeseen ja illaksi lähdetään pois. Muutosta on tapahtunut vielä 2000-luvullakin, jonka alussa työporukat kulkivat valtion autoilla. Nykyisin Metsähallitus on luopunut omasta autokalustostaan ja työmaille kuljetaan kimppakyydeillä. Moottorikelkkoja ja mönkijöitä käytetään hankalammin saavutettavissa kohteissa, kuten luontopalvelun metsissä, jotka eivät ole samalla tavoin tieverkon piirissä kuin talousmetsät.
Oinosen aloittaessa uransa, hänen silloin käyttämässään Partner-merkkisessä moottorisahassa oli jo jonkinlainen tärinänvaimennus ja nyrkkisuoja kahvan ympärillä, muttei minkäänlaista ketjunpysäyttäjää. Se ei enää aiheuttanut vanhempien metsurien talvisajan vakitautia, valkosormisuutta, joka syntyi kun moottorisahan tärinä pysäytti kylmässä sormien verenkierron. 40-vuotisen uran aikana on kehittynyt ennen kaikkea työn turvallisuus, ja ergonomiaankin on panostettu. Nykyiset moottorisahat painavat jopa pari kiloa vähemmän kuin vanhemmat ja sahat ovat mukavampia käsitellä. Toiset työvälineet sen sijaan eivät ole muuttuneet: esimerkiksi vänkärit ja mittasakset ovat samanlaisia kuin ennenkin, ja 1970-1980 -lukujen taitteessa tullut itsepalautuva mittanauhakin on osoittautunut kerralla hyväksi tuotteeksi.
Muutamia vuosia takaperin Metsähallitus otti käyttöön älypuhelimet, ja panostaa nykyisin tietotekniikkaan kaikessa tiedon tallennuksessa ja siirrossa.
”No sehän ihan muutamia vuosia takaperin niin tuota muuttu niinkun radikaalisti eli melkein niin. Työnantaja hommasi HTC-laitteet elikkä tota niin sanotut älypuhelimet niihin tuli tämä metsähallituksen Taika-ohjelma. Ja sen taika-ohjelman kautta tullee niinkun työnantajalta kaikki uudet työkohteet minnekkä myö mennään, ja myö vastaavasti sitten Taika-ohjelman avulla keskustietokoneyksikköön syötettään ne tiiot, mitkä työkohteet on tehtynä. Samoin siihen merkataan nämä työajat ja sitten nuo, mitä on minäkin päivänä työtä tehtynä, ja laitettaan tiiot etteenpäin. Niien perusteella sitten nii pomo vaan kontrolloipi, jotta ne on ok elikkä lähteny oikeen. Että jo siellä joku virhe on, niin sitte kyllä tietokonepäässä herjoovvaa, että tarkista tämä kohta. Jos siellä on oleellista, niin se pomo ottaa yhteyttä, se muutettaan ja pannaan kuntoon. Ja sitä kautta se tili tullee, elikkä paperista luovuttu nyt satarosenttisesti.”
Oinosen mukaan paperimuistiinpanoista luopuminen on selkeästi helpottanut työtä, eikä uusia työtapoja ole ollut vaikea omaksua:
”Parina päivänä meillä oli siinä ihan silleen sisäruokinnassa, niin sanotusti koulutusta, ja kyllä se niinkun on porukka hyvin omaksunnu. Tietysti jos jollakulla on jotain ollu, niin se on kaverilta kysyny, ja se on sitten silleen pelittäny.”
Älypuhelimen ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi navigointimahdollisuus ja valvontaominaisuus. Jälkimmäisen avulla esimies voi varmistaa, että yksin työskentelevä henkilö on päässyt turvallisesti kohteelta pois. Uusin tekniikka ei Oinosen mielestä ole johtanut siihen, että kaadettaisiin aiempaa enemmän puuta, vaan mahdolliset säästöt syntyvät toimistopuolen hommien vähenemisestä.
Myös metsät ovat muuttuneet. Vanhat kuusivaltaiset sekametsät alkavat Oinosen mukaan olla kadonneet. Vaikka valtion metsänhoito onkin laadukasta ja puuston kasvu hyvää, Oinosta harmittaa se, miten nuorina puut nykyisin kaadetaan. Jos puiden annettaisiin kasvaa vähän järeämmiksi, ei samaa kiintokuutiomäärää varten tarvitsisi kerralla hakata metsään niin isoja aukkoja.
Toimistohommiin metsuri ei kuitenkaan vaihtaisi. Monipuolinen työnkuva on mielenkiintoinen, ja itsenäisessä työssä voi vaikuttaa omaan jaksamiseensa. Metsätalouden tulevaisuuden Oinonen näkee vahvasti ostopalveluille ja yksityistämiselle rakentuvana, ja on huolissaan metsäalan ammattilaisten koulutuksen tulevaisuudesta.
”Kyllä minä veikkoon siihen, että täällä Itä-Suomessa lähivuosina tulleepi yhä enemmän metsätyössä näkemään virolaista, puolalaista, venäläistä kaveria työssä. Eikä siinä mitään, jos se työ tullee niinkun kunnolla tehtyy, sehän on sikäli ok. Mutta se, että millä tavalla suomalainen ossaaminen säilyis eikä hävviisi metästä, niin jotta siihen kannattas yhteiskunnan kiinnittää tosissaan huomiota. Tämä on minun niinkun omakohtanen visio, mutta olettaa soppii, etten oo ihan väärässä.”