Elannon hankinnasta hyvin varusteltuun virkistyskäyttöön

Metsätyö, maanviljelys, metsästys ja kalastus, kesäasuminen ja retkeily ovat aina edellyttäneet luonnonolosuhteiden huomioon ottamista. Työmaille ja harrastuksiin on varustauduttu parhailla saatavilla olevilla välineillä, vaatteilla ja tiedoilla. Yleisen vaurastumisen, teknologian kehityksen ja elintapojen muutoksen myötä suomalaisten suhde luontoon ja liikkuminen luonnossa ovat muuttuneet suuresti.

Muutokset suomalaisten luontosuhteessa ovat tapahtuneet eri tahtiin eri puolilla maata. Siinä missä helsinkiläislapsi ei ehkä ole koskaan nähnyt elävää lehmää, esimerkiksi Kainuussa luonnon läheisyys on hyvin arkipäiväinen kokemus. Vielä 1900-luvun jälkipuoliskollakin monen piti saada luonnosta joko lisäravintoa omalle perheelle tai sivutuloja metsästyksen ja keräilyn tuotteita myymällä, mikä Etelä-Suomessa ei enää ollut niin tarpeen.

 

Maatalous

Sata vuotta sitten Suomen maatalous toimi pääasiassa vielä hevosvoimalla, mutta 1910-luvulla maatalouden koneistuminen alkoi kuitenkin olla jo näkyvä ilmiö: viikatemiehet olivat saaneet väistyä hevosvetoisen niittokoneen tieltä jo monilla pelloilla. Traktorit saapuivat täkäläisille viljelyksille laajemmin 1930-luvulla, ja samaan aikaan kokeiltiin jo hinattavan leikkuupuimurin käyttöä korvaamaan suuri talkooväki viljankorjuussa.

Toisen maailmansodan jälkeen hevonen sai väistyä vetojuhdan tehtävistä, kun maatalous koneellistui täysin. Kehitys on sen jälkeen johtanut konekoon kasvuun ja ihmistyövoiman käytön vähentymiseen entisestään viljelyssä ja karjataloudessa. Robotit lypsävät lehmät, satelliitit tarkkailevat kasvustojen kehittymistä ja yksi ihminen ison koneen ohjaimissa hoitaa koko sadonkorjuun.

 

Metsätyö

Teollinen metsänkäyttö sai alkunsa 1800-luvun puolivälissä ja edellytti metsätalouden organisoimista. Käsityövaltainen ja raskas metsätyö työllisti runsaasti väkeä. Savotat ja puutavaran kuljetus uittamalla vesireittejä pitkin paransivat erityisesti maaseudun pieneläjien, torpparien ja tilattomien toimeentulomahdollisuuksia. Metsätyö tehtiin pitkään hevos- ja miesvoimin käsityövaltaisesti, muun muassa kirvein, pokasahoin ja justeerein.

Metsätyön koneistaminen alkoi 1950-luvulla. Maataloudessa yleistyneet traktorit otettiin aluksi käyttöön puunajossa ja reittien aurauksessa. Myös moottorisahat yleistyivät tuolloin, mutta ne olivat erittäin raskaita. Työturvallisuuteen ei aluksi kiinnitetty juuri huomiota. Matkat metsätyömaille olivat pitkiä ja talvisavotoilla asuttiin kämpissä yleisesti vielä 1960-luvulla. Autoistumisen ja metsäautotieverkoston myötä savotoille alettiin kulkea kotoa autokyydillä.

Tekniikka ja työturvallisuus kehittyivät 1970–1980-luvuilla voimakkaasti. Nykyään metsätyöhön erikoistuneet monitoimikoneet eli motot tekevät kaikki metsätyövaiheet eli kaatavat, karsivat ja mittaavat puut. Nykyisin myös metsätyössä hyödynnetään modernia tietotekniikkaa. Metsäalalta on hävinnyt kokonaisia ammattikuntia, mutta myös syntynyt uusia.

 

Metsästys, kalastus ja keräily

Metsästyksen, kalastuksen ja keräilyn historia on yhtä pitkä kuin ihmislajinkin. Suomessa metsästys on muuttunut elinkeinosta harrastukseksi 1900-luvun kuluessa. Samalla pyynnin säätely on jatkuvasti lisääntynyt. Valtaosa metsästäjistä kuuluu metsästysseuroihin, joita alettiin Suomessa perustaa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Usein maanomistajat vuokraavat metsästysoikeutensa metsästysseuroille, jotka sitten huolehtivat alueen valvonnasta, metsästysjärjestelyistä, riistanhoidosta sekä riistakantojen laskennoista. Viime vuosien teknistymiskehityksestä huolimatta metsästykseen kuuluvat olennaisena osana myös ikivanhat erätaidot – taito liikkua ja tulla toimeen luonnossa eri vuodenaikoina, taito käyttää puukkoa ja kirvestä, taito jäljittää sekä saalistaa ja käsitellä riistaeläin.

Rannikolla ja saaristossa kalastus on kautta aikojen ollut tärkeä elinkeino ja varsinkin suolasilakka on ollut saaristolaisten perusravintoa. Tärkein kalastusväline on jo esihistoriallisella ajalla ollut verkko. Troolikalastus laajeni 1950-luvulla ja merkitsi silakkakalastuksen teollistumista. Troolipaikat ovat kaukana avomerellä ja trooli voidaan vetää riippumatta merenpohjan laadusta. Nykyisin silakkaparvet tunnistetaan kaikuluotaimella. Ammattikalastajat alkavat kuitenkin olla harvassa.

Vapaa-ajan harrastuksena kalastus on edelleen varsin suosittu. Nykyisin vapaa-ajan kalastajilla on käytössä erilaisia apuvälineitä kalapaikkojen etsinnässä ja kaloja pyydystettäessä. Riista – ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2010 käytetyin pyydys oli kuitenkin onki. On syntynyt uusia kalastukseen liittyviä ammatteja, kuten kalastusoppaana toimiminen.

Myös luonnon antimien keräily on ollut ihmisen ravinnonhankinnassa tärkeällä sijalla. Yhä edelleen suomalaiset hankkivat suurimman osan syömistään marjoista itse keräten. Vaikka marja- ja sienimetsään lähtevät innokkaimmin keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset, on varsinkin sienestyksen harrastaminen kasvamaan päin. 1900-luvun aikana marjoja ja sieniä kerättiin myös myyntiin lisätulojen hankkimiseksi, mutta nykyisin kaupallista poimintaa harjoittavat yhä suuremmissa määrin ulkomaalaiset poimijat.

 

Vapaa-ajan asunnot

Nykysuomalainen kesämökkeilykulttuuri on pitkän kehityksen tulos. 1800-luvulla kesähuvilat olivat vauraiden perheiden yksinoikeus. Huvilalle pakattiin mukaan koko perhekunta palvelijoineen kaikkineen, ja varsinkin naisväki ja lapset viettivät huvilalla koko kesän. 1900-luvun alkupuolella kesäasuntojen määrä alkoi lisääntyä. Yhteiskunnan kaupungistuminen jätti maaseudulta muuttaneille kaipuun luontoon, ja samaan aikaan vaurastuminen ja tasa-arvokehitys tekivät kesäpaikan hankkimisen mahdolliseksi yhä useammille. Linja-autoliikenne ja yksityisautot yleistyivät 1920-luvulta alkaen, mikä mahdollisti helpomman pääsyn kaupunkien ulkopuolelle.

Koko kesän sijaan kesäasunnolla voitiin viettää lyhyempiä ajanjaksoja, päiviä, tai siirryttäessä viisipäiväiseen työviikkoon 1960-luvun lopulla myös viikonloppuja. Sotien jälkeen 1940–60-luvuilla rakennettiin aiempien huviloiden sijaan pienempiä kesämökkejä, usein aivan kiinni rantaviivaan. Maanviljelijät myivät viljelyskäyttöön sopimatonta rantaa mieluusti, ja rantamaisemat muuttuivat runsaan rakentamisen myötä merkittävästi. Kesäasunnoilla harrastettiin usein puutarhaviljelyä, joka antoi erityisesti sodan jälkeen tärkeän lisän perheen elantoon. Tämän johdosta suuret ikäluokat muistavat kesämökin usein työsiirtolana.

Kiihkeintä kesämökkirakentamisen aikaa olivat 1970-luku ja 1980-luvun nousukausi, jolloin rakennettiin ja otettiin kesäasumiskäyttöön yli 100 000 uutta mökkiä. Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli 496 200 kesäasuntoa. Yhä useammasta varustellaan kakkoskoti, jolta löytyvät vastaavat mukavuudet kuin kaupunkiasunnoiltakin. Yli 80 prosentilla kesäasunnoista on sähkö, mutta juomavesi pumpataan pääosin edelleen omasta tai naapurin kaivosta, tai tuodaan muualta. Luonnonläheisyys ja ulkona oleminen ovat vielä nykyäänkin tärkeitä kesäasumisen arvoja, mutta tekemisen ja puuhastelun ovat korvanneet enenevissä määrin oleilu, rentoutuminen ja lepo.

 

Luonnossa liikkumisen muutos

Luonnossa liikkuen ihminen on alun perin asuttanut uusia alueita ja hankkinut elantonsa. Luonnossa liikkumisella ja luonnon tarkkailulla oli selkeä tavoite: metsästettiin, paimennettiin karjaa tai yksinkertaisesti kuljettiin paikasta toiseen.

Sittemmin retkeily on ollut suosittua vapaa-ajan toimintaa, joka on tarjonnut liikuntaa, virkistystä ja mahdollisuuksia monenlaisiin luontoharrastuksiin. Retkeilyä ovat Suomessa merkittävästi edistäneet partioliike 1910-luvulta lähtien, nuorisojärjestöjen ja koulujen luontotoiminta, retkeilyjärjestöt 1930-luvulta alkaen sekä vapaa-ajan lisääntyminen ja elintason kohoaminen viime sotien jälkeen.

Kiinnostus lintuja kohtaan alkoi Suomessa 1800-luvulla tieteellisenä toimintana, jossa lajinmääritys tehtiin usein vasta kuolleesta yksilöstä. 1930-luvulta alkaen moni sai kipinän lintuharrastukselle tai tutkimusuralle oppikoulujen luontokerhoista. Sotien jälkeen yleistyivät kiikarit ja 1960-luvun loppupuolelta kaukoputket. Lintuharrastus on pysynyt uskollisena tieteelliselle taustalleen lajikartoitusten, lintulaskentojen ja lintujen liikkeiden seuraamista helpottavan rengastustoiminnan myötä. Niiden rinnalle on levinnyt harvinaisempiin lintuihin kohdistuva bongaus ja erilaisten pinnojen eli nähtyjen lintulajien laskenta.

 

Suomalaisten suhtautuminen luontoon ja käyttäytyminen luonnossa on muuttunut yleisen vaurastumisen, teknologian kehityksen, vapaa-ajan lisääntymisen ja elintapojen muutoksen myötä. Mukavuudenhalu, markkinoinnin synnyttämä tietoisuus ja luonnosta vieraantumisen luoma epävarmuus ovat synnyttäneet tarpeita varustautua yhä tehokkaammin ja turvallisemmin. Uudet laitteet ja tekstiilimateriaalit tekevät luonnossa liikkumisen helpommaksi ja miellyttävämmäksi, mutta samalla kenties taidot selvitä luonnossa yksinkertaisin varustein ovat heikentyneet. Metsien virkistyskäyttö on kuitenkin kasvussa. On syntynyt monenlaisia uusia tapoja liikkua ja harrastaa luonnossa, kuten geokätköily, liveroolipelaaminen ja airsoft-ammunta.