Kalastajan perhe Prästöstä: Karl-Mikael ja Camilla sekä lapset Anton ja Andreas

© Nina Andersson

Prästön saari sijaitsee Raaseporiin kuuluvan Bromarvin eteläpuolella. Siellä asuvat Karl-Mikael ja Camilla kahden poikansa, Antonin ja Andreaan kanssa. Talvella saarella on hiljaista, mutta kesäisin saaren väkiluku moninkertaistuu kesäasukkaiden myötä. Perhe asuu Karl-Mikaelin isän lapsuuden kodissa. Nyt isä asuu naapuritalossa.

Karl-Mikael on ammattikalastaja jo kahdeksannessa polvessa. Camilla työskentelee lähihoitajana vanhusten palvelutalossa Bromarvissa. Pojat käyvät koulua niin ikään mantereella, Anton yläastetta Tenholassa ja Andreas ala-astetta Bromarvin kirkonkylällä.

Asuminen saarella määrittää pitkälti perheen elämää. Luonto on saarella kaiken aikaa läsnä ja vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat ja näkyvät – myös työn teossa. Kesäisin työtä tehdään lähes kellon ympäri, mutta talvella on hiljaista. Luontokin lepää.

Perhe on tottunut siihen, että palvelut ovat kaukana ja kaupassa ei vain pistäydytä. Siksipä perhe onkin hyvin omavarainen: kalastetaan, metsästetään ja tehdään paljon itse. Perhe ei koe elävänsä kuitenkaan eristyksissä. Saaren ja mantereen välinen matka ei ole pitkä, vain kilometrin. Talvella kun meri on jäässä, matka taittuu mönkijällä, lumiskootterilla tai kävellen, sulan aikaan veneellä. Mantereen puolella matkaa jatketaan autolla.

"Man behöver fler båtar på fler ställen, en där som man skall slippa över till fastlandet, sedan brukar vi ha en utåt, dit så att man slipper och fiska. "
Aamu

Keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tiheä pimeys peitti Prästön saaren, mutta Karl-Mikaelin ja Camillan talon ikkunoissa näkyi jo valo. Karl-Mikael oli herännyt varhain ja keräili varusteitaan päivän pyyntireissua varten. Camilla voiteli eväsleipiä miehelleen. Pojat olivat syöneet aamupalansa ja pian lähdettäisiin koulumatkalle.

Isä ja pojat nousivat lumiskootterin päälle ja matka jään yli alkoi. Mantereen puolelle päästyä koulutaksi noutaisi pojat ja veisi Andreaan kirkonkylälle ja Antonin toisen tien risteykseen, mistä tämä jatkaisi bussilla edelleen Tenholaan.

Kun pojat oli saateltu koulutielle, palasi Karl-Mikael takaisin. Hän oli napannut aamulehdet mantereen puolella olevasta postilaatikosta ja vei nyt osan niistä naapurissa asuvalle isälleen. Kotona Karl-Mikael joi vielä kupin kahvia. Loput kahvit hän kaatoi termospulloon.Eväät repussaan hän ajoi rantaan. Lumiskootterin perässä oli kelkka, jossa oli mukana kalastuksessa tarvittavat työvälineet. Ranta-aitan luota hän otti mukaansa vielä muovisen saavin saalista varten. Matka verkoille saattoi alkaa.

Päivä

Camillalla oli tänään iltavuoro joten hän saattoi rauhassa tehdä kotiaskareita. Hän haki puita liiteristä, vei linnuille ruokaa ja alkoi valmistaa perheelleen päivälliseksi makkarakeittoa. Puolen päivän aikaan, kun keitto oli valmis, oli aika lähteä töihin. Camilla käveli jään yli mantereelle, jossa perheen henkilöauto oli parkissa. Siitä hän jatkoi kohti Bromarvin keskustaa.

Är det stor skillnad mellan de olika årstiderna för fisket? "Skönt på vintern och hett på sommaren" "Vi är helt ensamma på vintern, från självständighetsdagen till påsken är det helt tomt på folk."
På påsken kommer sommarfåglarna vilket betyder att det är mänskorna som kommer, vilket även påverkar vårt liv. -- Det blir stressigare, för de kommer hem till dem för att köpa fisk, sedan behöver de hjälp med olika saker, telefonen kan ringa sent t.o.m. kl 11 på kvällen för att de t.ex. har tappat bort sig i dimman, snurran har inte startat, ligger någonstans på sjön, eller så har de kört omkull och motorn är full med vatten och de behöver hjälp. Tidigare var det mer att de var borttappade i dimman. Man blir lite servicepunkt."

Talvi oli ollut ankara ja sen vuoksi tämänpäiväinen pyynti oli Karl-Mikaelille vasta kolmas kuluvan talvipyyntikauden aikana. Tänään hänellä oli neljällä apajalla verkkoja koettavana. Työ joutui reippaassa tahdissa. Välillä oli kuitenkin hyvä pitää kahvipaussia. Merikotka liiteli taivaalla ja katseli kalastajan touhuja.

Iltapäivä

Samaan aikaan kun isä oli verkoilla, olivat poikien koulupäivät lähteneet tahoillaan käyntiin. Andreaan ensimmäisellä tunnilla piirrettiin punatulkkuja ja seuraavalla oli matematiikan koe. Ruokailun jälkeen luokka meni jumppasaliin, jossa Andreas kavereineen sai pelata pingistä. Koulussa oli tänään paikalla 22 oppilasta, Andreaan luokalla kahdeksan.

Antonilla puolestaan alkoi koulupäivä englannilla. Sitten seurasi uskontoa, musiikkia ja matematiikkaa. Päivän lopuksi oli vielä kaksoistunti äidinkieltä. Sitten olikin aika kiiruhtaa kotiin vieviin busseihin: ne jo odottivat valmiina koulun vieressä.

Myös Karl-Mikael lopetteli päivän kalastusurakkaansa. Tänään oli tullut melko hyvä saalis: viitisenkymmentä kuhaa, 12 siikaa ja 17 madetta. Lauantaina Karl-Mikael lähtisi jälleen Karjaan torille kalaa kauppaamaan. Kotimatkalla hän nouti Andreaan taksipysäkiltä, otti päivän postin ja yhdessä ajettiin kotirantaan. Anton haettaisiin vasta vähän myöhemmin.

Ilta

Camillakin oli päässyt töihin kohtaamistaan pienistä esteistä huolimatta. Automatka oli hetkeksi tyssännyt tien tukkeena olleen tukkikuorman vuoksi. Kapealla tiellä verkkaisesti tukkeja lastannut työmies onneksi väisti ja Camilla pääsi jatkamaan matkaansa.

Töissä Camilla vaihtoi työvaatteet ylleen ja katsoi sitten ilmoitustaululta päivän ohjelman ja ketkä olivat työvuorossa. Tänään ennen päiväkahvia järjestettiin asukkaille bingo.

Ilta palvelutalossa sujui rauhallisesti. Asukkaille tarjoiltiin iltaruoka, jonka jälkeen alkoi petien laitto yökuntoon. Päivän päätteeksi Camillalla oli muutama kotikäynti kylällä. Kotona asuville vanhuksille käytiin antamassa lääkkeet, auttamassa iltatoimissa ja katsomassa että kaikki on hyvin. Camillan päivä päättyi klo 21, ulkona oli jälleen säkkipimeää.

Myös kotona Prästössä oli ilta hiljenemässä… isä ja pojat jo odottelivat äitiä kotiin.

Ajatuksia arjesta

Hur ser ni på att bo på Prästö, hur känns det att bo i skärgården? "Det är lugnt och fridfullt" "Tungt jobb är det nog, man måste nog arbeta. Mest då man skall därifrån ifall det är dåligt väder eller krångligt. Då känns det tungt ibland. Man har ingen by runtomkring med karlar som kan hjälpa utan all service skall man till staden och söka. Till närmaste granne är det minst 5km." –Karl-Mikael
Hur ser ni på det då ni bor mitt i naturen? "Vi är nog Eko-mänskor, det blir ju så-- Vi köper aldrig kött, nöt eller gris utan allt är vilt. -- På sommaren odlar vi allt som det går. -- Bär plockar vi själv, det beror på hur det kommer. Svamp och äppel, svartvinbärsbuskar, saften kokar jag själv." – Camilla