Titta on 76-vuotias vanhusten palvelutalossa asuva nainen. Hän muutti taloon noin kaksi vuotta sitten sairasteltuaan pitkään. Kun vuokra-asunto meni myyntiin, palvelutalo tarjosi "turvaverkoston", jota itsekseen asuvalla, perheettömällä naisella ei ollut. Lähisukulaiset asuivat joko kaukana tai olivat itsekin iäkkäitä. Päätös palvelutaloon muuttamisesta oli lopulta helppo.

Muutos itsenäisestä elämästä osaksi palvelutalon isoa, erilaisista ihmisistä muodostuvaa yhteisöä vaatii sopeutumista. Asukkailla on omat asunnot keittiöineen, joita voi vapaasti sisustaa mieleisekseen ja elää itsenäistä elämää. Myös "vapauksia" laitoksen arkirutiineista voi ottaa. Titta esimerkiksi nauttii toisinaan aamiaisensa omassa huoneessaan. Hän haluaa torjua laitostumista ja tehdä niin pitkälle asioita itse kuin mahdollista, vaikka sairaus välillä hankaloittaakin toimintaa.

Aiemmin Titta harrasti aktiivisesti kulttuuria sekä matkusteli, mutta nykyään tekeminen rajoittuu kotipiiriin. Työurallaan kansainvälisissä tehtävissä toiminut Titta pitää kielitaitoaan yllä lukemalla mm. saksankielisiä kirjoja ja katsomalla saksalaisia poliisisarjoja. Myös historialliset ja eri kulttuureista kertovat dokumentit kiinnostavat.

"Että katsoin sen turvallisuuden huomattavasti suuremmaksi pontiksi kuin sen yksin asumisen, etsiä jälleen vuokra-asuntoa, olla yksin."

"Ei ollu sellaista rengasta ympärillä, että johka olisin voinut tukeutua. Mutta minusta tuntuu, että jokainen myöntää sen, tai ainakin yhdeksänkymmentäprosenttisesti, että on vaikea luopua siintä itsenäisyydestä tai perheestä, omasta kodista. Ja vaatii aika paljon asennetta oppia talon tavoille, oppia siihen, että me olemme niin täysin, tuiki eri ihmisiä. Asenteita on yhtä monta, kuin on asukastakin."

Keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Talvipäivä palvelutalossa sujui pitkälti samalla tavalla kuin moni muukin päivä. Ulkona satoi lunta ja torilla oli helmikuun markkinat, mutta talon päivärytmiin ne eivät vaikuttaneet – ruokailut olivat ajallaan myös tänään. Titan päivä alkoi aamiaisella, jonka hän nautti muiden asukkaiden kanssa yhteisessä ruokailuhuoneessa.

Päivä kulki omalla painollaan, hiljalleen. Titta luki lehtiä, täytti sanaristikkoa, kävi välillä lounaalla ja jatkoi edelleen lukemista. Päivän aikana pari eri hoitajaa kävi vaihtamassa kuulumisia ja auttamassa pienissä askareissa.

Iltapäivällä lumisateen tauottua Titta lähti ulos asioille. Apuvälineinään hänellä oli kävelysauvat sekä kenkiin laitetut liukuesteet. Kävelyretki suuntautui pankkiautomaatille ja kauppaan. Seuraavana päivänä oli Helsingistä tulossa vieraita, joille Titta halusi hankkia tarjottavaa: hedelmiä ja karjalanpiirakoita. Titta päätti ostaa myös Ilta-Sanomat, jonka otsikko "Salattu keskustelu Karjalasta" herätti kiinnostuksen.

"Kävelysauvat ovat minun rollaattorini.-- niin kauan, kun vaan pystyn noilla kulkemaan, niin kuljen ja on ilahduttavaa nähdä, et monet vanhukset käyttävät tuolla kadulla, että moni on älynnyt sen, ettei tarvi ottaa sitä rollaa vielä -- Toi on hyvin kasaan menevä väline tämä sauva-rollaattori."

Ilta kotona sujui rauhallisesti. Titta katseli enimmäkseen televisiota. Päivän päätteeksi hoitaja toi iltapalaa. Iltauutiset katsottuaan ja otettuaan iltalääkkeet Titta paneutui yölevolle.

[Hoitajista] "He ovat sellasia reippaita ja jotenkin vanhan kansan hyviä työntekijöitä ja arvostan heidän työpanostaan kovasti. Ja samalla tunnen, että olen hyvä kaveri heidän kanssaan. He ovat niinku ottaneet myöskin minut."

"Henkilökunnallakin on minun nähdäkseni paljon kivempi työskennellä, kun heidät huomioidaan, yritetään tehdä itsekin jotakin."

Ajatuksia arjesta

"Mitä vanhemmaksi tulee ja ihminen menettää terveyttään, niin toki tällainen paikka on silloin hyvä, koska täällähän lääkehoito hoidetaan apteekista ja tiettyjä asioita… että on erittäin hyvä. Ja henkilökunta on tavattoman ystävällistä ja mukavaa."

"Jollain lailla se totuus on, että ei, ei ole enää nuoruuden intoa ja tehoa. Se tehokkuus aina piti olla. Ja nyt ärsyttää, kun sitä tehoa ei olekaan."

"Puhuttiin [erään asukkaan kanssa] sukulaistyttöjen ja kummien kasvamisesta ja vanhenemisesta ja minä sanoin, että on niin merkillistä, että kuinka se minun sylikummilapseni on tullut 50-kesäiseksi. Mutta, että niinhän minä unohdan, että olen näin vanha, mutta todellakin kun katsoo peiliin niin muistaa, että on rusina ja toinen sanoi niin, että rikotaanks se peili!"

"Jonkinlainen erakkomaisuus on tullut, et on ihan ihana kun saa olla, lukea, tehdä ihan omassa. Sellainen sosiaalisuus, et aina pitäis olla menossa, aina pitäis olla puhumassa, niin se on kyllä mennyt pois. Taikka ainakin osittain karsiutunut."

"Koska tää elämähän on luopumista, niin se on hyvä, kun sen jo tavaroitten kohdallakin oppii ja tajuaa -- mistä voi ajoissa [luopua], jos jollekin on hyötyä ja iloa, niin antaa."