© Pekka Helin

Opiskelijaperhe Jyväskylästä: Saara ja Sami sekä lapset Nuutti ja Kerttu

© Liina Luumi

Saara ja Sami asuvat kahden lapsensa kanssa Kortepohjan ylioppilaskylässä. Saara on "toisen polven" kortepohjalaisia, sillä hänen vanhempansa asuivat siellä Saaran syntymän aikaan. Perhe viihtyy hyvin ylioppilaskylässä, jossa palvelut ovat lähellä ja julkiset kulkuyhteydet kaupunkiin sujuvat.

Sami on vastikään valmistunut opettajaksi, mutta suorittaa filosofian aineopintoja Avoimessa yliopistossa. Päivätyönään hän opettaa uskontoa ja filosofiaa Laukaan lukiossa. Saaran opinnot ovat vielä kesken; hän tähtää kaksoistutkintoon, joka koostuu sekä luokanopettajan että suomen kielen opinnoista. Nuutti ja Kerttu ovat päiväkodissa vanhempien ollessa töissä ja yliopistolla.

Ekologiset arvot ovat perheelle tärkeitä, mikä näkyy muun muassa siinä, että he kuluttavat järkevästi ja luontoa säästäen. He eivät myöskään omista autoa, vaan pyöräilevät ympäri vuoden. Toimiminen imetystukiryhmässä on osa perheen lapsilähtöistä elämäntapaa.

Perheeseen syntyi kolmas lapsi, Tilda, kesällä 2011.

Aamu
© Pekka Helin

Keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Perhe vielä nukkui, kun Sami heräsi ja valmistautui työpäivään. Hän pyöräili pimeässä, lumisessa aamussa Sepän lukion pihaan, jätti pyöränsä pyöräparkkiin ja jatkoi matkaansa bussipysäkille. Muutaman minuutin päästä Sami nousi Laukaaseen menevään bussiin – bussissa saattoi vielä jatkaa kesken jääneitä unia.

Samin lähdettyä töihin Saara ja lapset heräsivät, nauttivat aamupalansa ja pukivat päälleen. Sillä aikaa kun Saara raivasi aamupalatarvikkeet pois ja laittoi itsensä valmiiksi, oli lapsilla hetki aikaa hoivata nukkejaan. Sitten oltiin valmiita lähtemään päiväkotiin.

Päiväkodissa Saara vei lapset omiin ryhmiinsä, Nuutin Vaahteramäkeen ja Kertun Kesäkumpuun. Sitten hän hyvästeli lapset ja suuntasi pyörällä yliopistolle.

Päivä

Nuutin ryhmä aloitti päivän luistelulla. Lapset marssivat hoitajien johdolla läheiselle luistinradalle, jossa harjoiteltiin luistelutaitoja ja pelattiin vähän jääkiekkoa.

Samaan aikaan kun Saara aloitteli opiskelupäiväänsä yliopistolla, lopetteli Sami ensimmäistä oppituntiaan Laukaan lukiossa. Vielä oli jäljellä uskonnon oppitunti ja seuraavan päivän tuntien valmistelua ennen kotiin lähtöä.

Yliopistolla Saara meni ensin kirjaston lukusaliin, löysi vapaan tietokoneen ja ryhtyi kirjoittamaan lukupäiväkirjaa. Päivä tuli käyttää tehokkaasti, sillä Saara ei halunnut enää illalla kotona tehdä opintoihin liittyviä töitä. Tänään hänellä oli yksi luento, jota ennen ehti käydä lainaamassa pääkirjastolta yhden kirjan. Luennon jälkeen Saara kävi lounaalla opiskelijakaverinsa kanssa opiskelijaruokalassa. Ruokailun jälkeen Saara palasi vielä kirjastolle opintojen pariin.

Iltapäivä

Päiväkodissa lapset olivat aamutouhujen jälkeen siirtyneet lounaalle ja pian sen jälkeen päiväunille. Nuutti lepäili hetken ja kun uni ei saapunut, antoi hoitaja luvan mennä leikkimään. Kerttu sen sijaan nukkui hyvät päiväunet.

© Liina Luumi

Saaran päivä yliopistolla läheni loppuaan ja oli aika lähteä lapsia hakemaan. Ensin hän kuitenkin meni kaupan kautta kotiin ja valmisti päivälliseksi lohikiusauksen. Sami tuli kotiin ja he lähtivät yhdessä hakemaan lapsia päiväkodista. Ruoka kypsyi sillä välin uunissa.

Ilta
© Liina Luumi

Kotiin päästyä Sami valmisti ruuan lisukkeeksi porkkanaraastetta ja pian päästiin yhdessä ruokailemaan. Jälkiruuaksi maistuivat eskimo-jäätelöt.

Ruokailun päätyttyä Sami ja Kerttu lähtivät käymään kaupassa. Saara sen sijaan luki kotona Helsingin Sanomia, laittoi pyykkikoneen pyörimään ja pistäytyi välillä netissä: facebookissa ja parilla keskustelupalstalla. Nuutti puuhaili omiaan; lueskeli ja rakenteli legoilla.

"…saatan viikonloppusin tuntikausia viettää kirja edessä -- mieskin tietää, et se on mulle niin tärkeä saada uppoutua kirjaan – pysyn paremmalla tuulella." –Saara

Lukeminen ja satujen kuuntelu ovat tärkeitä koko perheelle – niin myös tänä iltana. Kun iltatoimet oli tehty, luki Sami lapsille iltasadun.

(Kirja: Aino Havukainen & Sami Toivonen ”Veera ja maatalon eläimet”)

© Saara Kallioinen

Lasten nukahdettua Sami leipoi itselleen ja Saaralle iltapalaksi teeleipiä. Ne nautittiin teen, hunajan ja nuudeleiden kanssa.

"…[lapset] pysyvät tai eivät pysy sängyssä, Kerttu varsinkin paljon vielä huutelee ja haluaa, että hänen viereen tullaan ja varmistetaan, ettei oo oravat tullu sänkyyn ja haetaan unileluja ja käydään piipillä potalla ja sellasta." –Saara
"…että lapsi saa olla – vaikka se oiskin tavallaan iso – niin se saa olla pieni ja just tulla meidän viereen nukkumaan." –Saara

Ajatuksia arjesta:

"Jos [lapset] on ollu päivällä päiväkodissa ja täytyy kauheella kiireellä sen jälkeen lähtee johonkin, niin ne menee siitä ihan semmoseks, että ei mikään onnistu: menee kengät vääriin jalkoihin ja sukat on rytyssä ja ei jaksa kävellä…" –Saara
[viikonloppuna] "Saatetaan syödä vähän paremmin, jotain parempaa lihaa tai uunilohta tai pizzaa tai nakkeja ja ranskiksia, mikä on lasten mielestä ihan gourmet-ruoka" –Saara
"Kun Nuutti synty ja mä ostin sille villasia vaippahousuja ja semmosia pehmeitä silkkisiä ja merinovillasia vaatteita, niin sitten mä… et ois niin iso perhekriisin paikka, jos se [Sami] vahingossa pistäis ne kuuteenkymppiin. Sovittiin, että mää hoidan pyykin." –Saara
"Lapset ne tykkää jossakin kotitöissä auttaa: ne tykkää pyyhkiä pölyjä ja tyhjentää tiskikonetta ja pestä lattioita mopilla. Se on niinku kaikista isoin riita, et kumpi saa mopata. Ja sitte isi ja äiti kuivaa." –Saara
"Et lapset sais leikkiä mahollisimman paljon ja keksiä ite ja -- et ei anneta valmiina, vaan että sanotaan et hei keksi ite joku leikki" –Saara
"Ehkä tää meiän ekologisuus enemmän on sitä -- et yritetään että -- ei osteta paljon, vaikka että ei ostettais turhaa tavaraa. Ja ei kuluteta ollenkaan ja ruuassa sitä mitä on pakko ostaa, mutta aika paljon tässä taloudellisessa tilanteessa se hinta on merkittävä tekijä." –Saara